perjantai 17. marraskuuta 2017

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa?


Interreg Nord -hanke SEAmBOTH sai juuri oman logon! Omasta mielestäni logo on rauhallinen ja kaunis, sen väritys vie ajatukset mereen, ja logo kertoo sen mitä yritämme koko hankkeella ajaa takaa - Suomen ja Ruotsin rajaviivan häivytystä, tietojen yhdistämistä, saumattomien karttojen luomista.
 
Logoja voi kuitenkin lukea niin monella tavalla. Koska olen hankkeen koordinaattori, oletan heti, että vetoketjua ollaan vetämässä kiinni. Moni tietysti näkee aukeavan vetoketjun ja rajalta halkeavan Perämeren. Näkökulmaero.
 
 
 
Hankerajaa (tummemmalla sinisellä värjätty pohjoisin osa) ei välttämättä näe jollei tiedä sen olemassaolosta, mutta hankkeeseen perehtyneille rajaus kertoo kaiken oleellisen.
 
Logossa yritettiin käyttää myös neulaa, joka olisi "saumattomuuden" kanssa sopinut paremmin kuin vetoketju (vetoketjuhan ei tee saumaa, se vain sulkee kaksi kappaletta yhdeksi). Neulalla kokoon kursittu raja näytti kuitenkin melko lailla korsetilta, ja Ruotsia kohti sojottava terävä neula vaikutti jokseenkin aggressiiviselta.
 
 

Englanninkielinen slogan "seamless Bothnian Bay" syntyi helposti, kun sanaa saumaton eli seamless käytetään englanniksi samoin kuin Suomen sanaa saumaton - kertomaan siitä että asia on yhtenäinen, yhteensopiva, se ei ratkea ainakaan tästä kohtaa koska siinä ei ole saumaa. Myös ajatukset voivat osua saumattomasti yhteen, ja #SEAmBOTH -hankkeessa pyritäänkin juuri siihen, että tulevaisuudessa ympäristöviranomaiset ja muut asioista päättävät tai niihin vaikuttavat pystyisivät hoitamaan pohjoisinta Perämerta saumattoman suunnitelman avulla - ilman, että ajatukset ja käytännöt muuttuvat rajaviivan toisella puolella yhtäkkiä toisiksi.



Ruotsiksi saumaton Perämeri olikin sitten hankalampi kääntää. Ruotsia taitamattomana olin ajatellut yksinkertaisesti, että saumaton, seamless, on tietysti sömlöss ruotsiksi. Ruotsalaiset partnerit kertoivat kuitenkin, että ei se ihan noin helposti mene. Ruotsiksi sanaa ei kuulemma käytetä samassa merkityksessä eikä ainakaan kuvaannollisesti saumattomuudesta kertomaan.
 
 
Ruotsiksi Perämerestä tuli siis "rajaton", "gränslösa". Käännöksenä tämän merkitys on mielestäni hieman eri. Minulle tulee mieleen rannaton ulappa ja pikemminkin maa-alueet häviävät ympäriltä kuin sauma Suomen ja Ruotsin väliltä. Toisaalta, rajaton tarkoittaa kirjaimellisesti rajatonta - ei valtioiden rajaa. Käännös on siis kuitenkin osuva.
 
Myös SEAmBOTHin nimestä väännettiin aikanaan kättä. Monen mielestä hankkeen nimi on hankala eivätkä he tiedä, miten lausua se. Hankkeen virallinen kieli on englanti eli hankenimikin äännetään englanniksi [siimboth], mutta ei se suomeksikaan hankala ole ääntää.
 
Englanniksi koko hankkeen nimi kuuluu juhlavasti "Seamless Maps and Management of the northern BOTHnian Bay" eli "Saumattomia karttoja ja hallinnointia pohjoisella Perämerellä". Minusta akronyymi SEAmBOTH sanoo sen kaiken - SEA, kuten meri, SEAm kuten sauma, BOTH kuten molemmat (Ruotsi ja Suomi) ja samalla BOTH viittaa Perämereen eli Bothnian Bayhin. Nerokasta, eikö totta?
 
 
Nyt kun meillä on uusi upea logo, sitä pitää päästä käyttämään! Kaikilla kielillä ja kielimuureista ja -rajoista huolimatta.

Essi, meribiologi



tiistai 14. marraskuuta 2017

Paperilta maastoon ja takaisin

SEAmBOTH-hankkeen projektiryhmä kokoontui Haaparannassa upean Stads Hotellin tiloissa. Haparanda-Tornio on niin lähellä neutraalia maaperää ja hankerajaa kuin on mahdollista.

Välillä tuntuu, että meribiologin työ on kokouksia toistensa perään ja väliajat kuluvat organisaatiokaavioiden ja työpakettien suunnittelusta. Viimeisin kokous oli kaksipäiväinen SEAmBOTH -Interreg -hankkeen rutistus Haaparannassa Ruotsissa.

SEAmBOTH-hankealue kattaa pohjoisimman Perämeren. Pilottialueilta on tarkoitus saada aikaiseksi peittävät tiedot, muualta hankealueelta mahdollisimman kattavat vedenalaisen luonnon karttatuotteet.
SEAmBOTH eli Rajaton Perämeri -hanke aloitti toukokuusta ja porskutti iloisesti kuuden partnerin voimin kesän maastokauden halki. Oli riemullista kuunnella partnereiden selostuksia Haaparannassa - GTK on luodannut Perämeren kansallispuistossa, ELY on ottanut vesinäytteitä, Norbottenin lääninhallitus on tehnyt kasvillisuuskartoituksia, Metsähallitus on sukeltanut, videokuvannut ja kahlannut, SGU (Ruotsin geologian tutkimuskeskus) on miettinyt uusia menetelmiä, joita hankkeessa voisi hyödyntää ja SYKE on aloittanut jo olemassaolevan datan keräämisen ja kaukokartoitusmenetelmien hyödyntämisen.

Hankepartnerit olivat innostuneita, kaikki olivat aloittaneet työt, työpakettien vetäjät ovat pohtineet omien töidensä haasteita. Ilmapiiri oli kannustava, innovatiivinen, positiivinen. Tällaista luonnonsuojelu ja hanketyöskentely parhaimmillaan on!

Työpaketit ja niiden riippuvuudet toisistaan...
Vaikka työ välillä tuntuukin hieman paperinmakuiselta ja tomuiselta toimistolta, innostuksen tuulet puhaltavat kuitenkin näköjään koko ajan. Ja tulevathan lopputuotteet olemaan konkreettisia karttoja, jolle meriluonto toivottavasti saadaan siirrettyä sekä kansalaisia että päättäjiä palveleviksi havainnollisiksi painotuotteiksi.

Seuraava kokousmatka on Helsinkiin merialuesuunnittelun työpajaan, ja sen jälkeen SEAmBOTH pyrkii suuntaamaan ulkomaille aina Kaliforniaan GEOHAB-kokoukseen asti.

Tämän kesän maastokartoitusten tulokset on jo analysoitu ja naputeltu tietokoneelle, mutta tietojen tarkistus kestää vielä tovin. Sitten onkin jo aika ryhtyä rekrytoimaan SEAmBOTH-hankkeeseen suunnittelijaa. Koko ajan tuntuu tapahtuvan jotain ja asiat rullaavat eteenpäin. Ja vanhasta kokemuksesta tiedän jo, että eipä aikaakaan, niin ensi kesän maastokartoitukset ovat ovella.

Odotan innolla, mitä kaikkea tama hanke vielä saakaan aikaiseksi!

Essi Keskinen



 

perjantai 13. lokakuuta 2017

Meren ihmeitä esittelyssä Tvärminnessä

Tvärminnen eläintieteellinen tutkimusasema on Helsingin yliopiston tutkimusasema, joka on tullut varmasti monelle yliopiston opiskelijalle tutuksi kenttäkurssien tai seminaarien aikana. Suurimmalle osalle se on kuitenkin täysin tuntematon paikka, mutta 16.9. järjestetyssä Tvärminnen avoimien ovien päivässä myös ei-biologit pääsivät tutustumaan asemaan ja sen toimintaan sekä sitä ympäröivään upeaan luontoon. Metsähallituksen Tammisaaren meritiimi on jo useana kesänä viettänyt suuren osan kenttäkaudesta Tvärminnessä, joten me pääsimme myös mukaan tapahtumaan.

Maisema Tvärminnen luontopolulta
 Pitkin viikkoa seurasimme tapahtumapäivälle sateita lupaavia sääennusteita, mutta lauantai kuitenkin valkeni hyvin aurinkoisena ja sää jatkui kauniina koko päivän. Asemalle oli pystytetty kymmeniä toinen toistaan mielenkiintoisempia pisteitä, joissa pääsi tutustumaan mm. miltä näyttää raastettu legopalikka mikroskoopin alla, mitä tarvitaan mukaan naparetkelle ja minkälaisia eliöitä asuu meriajokasniityn seassa. Mielenkiintoista oli myös oppia tunnistamaan naaras ja koiras kiiltomadot toisistaan sekä tutustua laitteeseen, jolla tutkitaan pienten äyriäisten, kuten massiaisten silmiä. Tutkijoiden ja henkilökunnan pisteiden lisäksi avoimien ovien päivillä pääsi kiertämään Tvärminnen upean luontopolun ja herkuttelemaan kalakeitolla ja pullalla.


Akvaarioissa oli esillä Itämeren kasveja ja muita eliöitä

Metsähallituksen pisteellä vieraat pääsivät käymään veneessämme Alkyonessa ja kokeilemaan vedenalaista HD-kameraamme. Laiturilla oli esillä myös sukellusvarusteitamme sekä kentältä ottamiamme vedenalaiskuvia. Erityisesti vedenalaiskamera sai suuren suosion ja todella monet lapset sekä aikuiset kävivät koittamassa miltä tuntuu olla merenpohjaa kuvaava meribiologi. Merenpohja Tvärminnen venelaiturin vieressä todettiin moneen kertaan päivän aikana ei niin kovin monimuotoiseksi, mutta moni onnistui saamaan yksittäisen vesikasvin, kuten ärviän tai hapsividan kameran linssin eteen. Yhtäkään aarretta ei valitettavasti löytynyt lukuisista yrityksistä huolimatta.

Tervetuloa veneeseen!

Vici opastaa mahdollista tulevaa merentutkijaa vedenalaiskameran käyttöön

Koko päivä oli suuri menestys, sillä hyvä sää ja kiinnostus luontoa kohtaan toi Tvärminneen yli 800 kävijää. Meidänkin pisteellämme kävi koko päivän kova kuhina ja oli mukava tavata niin monia Itämerestä kiinnostuneita ihmisiä. Mukavista löydöksistä, kuten elinvoimaisista meriajokasniityistä sekä isoista kampeloista on aina kiva kertoa ja oli myös mielenkiintoista kuulla meren läheisyydessä asuvien paikallallishavainnoista. Päivän aikana tulikin juteltua niin paljon, että illalla ääni oli käheänä. Vieraitten lähdettyä olo oli väsynyt, mutta iloinen sekä innostunut. Oli mahtavaa huomata, kuinka kiinnostuneita ihmiset ovat luonnosta ja sen tutkimisesta. On myös hienoa, että tällaisia tapahtumia järjestetään, jotta ihmiset pääsevät tutustumaan biologien työhön ja voivat ymmärtää sitä paremmin. Niin kuin Essi kirjoitti aikaisemmin blogissaan, on vaikea suojella sellaista, mistä ei ymmärrä. 

Kaunis syyspäivä toi Tvärminnen laitureille useita luonnosta kiinnostuneita

Suuret kiitokset Tvärminnelle mukavan päivän järjestämisestä, sekä erityiskiitokset jokaiselle pisteellämme vierailleelle sekä meitä jututtaneelle kävijälle! Metsähallituksen kenttäkausi alkaa olla jo ohi, mutta ensi kesänä taas liikumme vesillä ja meitä saa tulla sekä vanhat että uudet tuttavuudet moikkaamaan.

Mukavaa syksyä kaikille toivottaa

Linda, Läntisen Suomenlahden suunnittelija

Kirjoittaja kampelan kanssa yhteiskuvassa

maanantai 9. lokakuuta 2017

Kuoriaiskuiskaajat Pubipenniksen jäljillä


Meriuposkuoriainen on erityisesti suojeltava direktiivilaji, jota Euroopasta on löytynyt ainakin toistaiseksi vain Suomen rannikolta. (Kuva: Metsähallitus/Maiju Lanki)

Muutama vuosi sitten tein täällä Itäisellä Suomenlahdella normaalia sisäsaariston sukelluslinjaa, ruovikon reunasta ulospäin. Siinä neliömetrin kokoisella analyysiruudullani, noin metrin syvyydessä, käveli pohjalla kovakuoriainen. Se ei näyttänyt mielestäni olevan oikeassa elementissään. Se siis ei uinut vaan käveli, melko kömpelön näköisesti pitkillä jaloillaan. Meitä oli samana vuonna kehotettu pitämään silmiämme auki meressä elävien kuoriaisten varalle, joten nappasin innokkaasti mukaani hyönteisen näytepurkkiin ja kiikutin sen kanssamme samalla toimistolla työskentelevälle humoristiselle kovakuoriaisasiantuntijalle, Seppo Karjalaiselle.

Niin siinä sitten kävi, että ensimmäinen koskaan veden alla näkemäni kävelevä kovakuoriainen oli uhanalainen ja erityisesti suojeltava meriuposkuoriainen (Macroplea pubipennis). Tästähän tietysti kovakuoriaisasiantuntijamme oli hyvin innoissaan, mutta varmasti myös (salaisesti) vähän harmissaan, sillä tämä oli hänen kotikontujaan ja hän ei ollut itse etsinnöistä huolimatta onnistunut samaan kuin minä. Ja minähän en edes yrittänyt, meriuposkuoriainen vain muina kuoriaisina käveli minua vastaan.

Uposkuoriaisten elämäntavat ovat puutteellisesti tunnettuja, mutta kartoituksissa on tullut selväksi, että mieleisen naaraan löydettyään uros ei mielellään päästä siitä irti, vaan ratsastaa sen selässä toimistolle saakka. (Kuva: Metsähallitus/Jyri Tirroniemi)

Noh, tästä on sitten mennyt muutama vuosi ja me ryhdyimme tänä vuonna tosihommiin. Tärkeään direktiivilajiin budjetoitiin erikseen aikaa ja niinpä lähdimme ihan oikeasti etsimään uposkuoriaisia. Tämä oli ensin tuskaisaa. Kuvitelkaa puuroriisinjyvän kokoisen ötökän etsintää jalkapallokentän kokoisesta lahdesta, jossa on vedenalaiskasvustoa paikoittain kuin ruohoa niityllä, ja pahimmillaan vain parinkymmenen senttimetrin näkyvyys. Eivät ne meinanneet millään löytyä ja melkein kaksi etsintäpäivää meni, ennen kuin tärppäsi. Olimme kahden sukeltajan ja yhden snorklaajan voimin etsineet omilla sektoreillamme monta tuntia putkeen ja melkein antaneet periksi. Sitten, melkein samasta kohdasta kuin pari vuotta aiemmin, Jyri (toiselta nimeltään Kuoriaiskuiskaaja) löysikin parittelevan meriuposkuoriaisparin. Me menimme kaikki paikalle ihmettelemään ja kun lemmiskelevälle parille nostettiin rekvisiittakasvillisuutta purkkiin, siitä löytyikin toinen pari. Kuoriaiskuiskaajamme löysi vielä hetken päästä kolmannenkin parin. Voinemme siis sanoa löytäneemme elinvoimaisen (ja ilmeisen fertiilin) meriuposkuoriaiskannan.

Uposkuoriaisen määritys vaatii tarkkuutta. Kentällä määrityksen apuna on toiminut luuppi. (Kuvat: Metsähallitus/Tuuli Pietinen ja Metsähallitus/Petra Pohjola)

Tästä päivästä eteenpäin Kuoriaiskuiskaaja-nimitys on hypännyt kenttätyöntekijältä toiselle ja olemme yhtäkkiä löytäneet muiden kartoitusten ohessa runsaasti uposkuoriaisia, paitsi meriuposkuoriaisia, myös rantauposkuoriaisia (Macroplea mutica) ja järviuposkuoriaisia (Macroplea appendiculata). Ilmeisesti uposkuoriaisia oppii näkemään, ikään kuin suppilovahveroita lehtien seasta. Tyypillinen elinympäristö kuoriaiselle on sisälahdessa matalalla, ruovikon reunan läheisyydessä, puhtaan ja suhteellisen harvan uposkasvillisuuden päällä. Kun uposkuoriaisen on kerran nähnyt elinympäristössään, voi yhtäkkiä havahtua ajatukseen, että onpa sen näköinen paikka, että täällä voisi olla uposkuoriaisia, ja aika usein onkin.

Uposkuoriaisen voi veden alla löytää puhtailta vedenalaiskasveilta. Varsinkin meriuposkuoriaista uhkaa sekä vedenlaadun heikkeneminen ja ruovikon umpeenkasvaminen että toisaalta myös ruoppaaminen. Kuvassa rantauposkuoriainen hapsividalla. (Kuva: Metsähallitus/Petra Pohjola)

Siitä, että osaamme onnistuneesti määrittää uposkuoriaislajeja, voimme kiittää vain kärsivällistä toimistosankariamme Seppoa. Ensin opimme kädestä pitäen erottamaan meriuposkuoriaisen muista uposkuoriaisista mikroskoopilla, sittemmin olemme kaikki oppineet erottamaan lajeja toisistaan luupin avulla. Tätä taitoa me myös olemme tarvinneet, sillä kaikki kolme lajia ovat usein esiintyneet iloisesti sekaisin, mikä on ristiriitaista aiemman tiedon kanssa. Ja vaikka olemme saaneet virallisen luvan ottaa muutamia uhanalaisia meriuposkuoriaisia näytteiksi, ei kuoriaisia tarvitse turhaan riistää kodeistaan kenttämäärityksen ansiosta. Toisaalta muut uposkuoriaislajit ovatkin tällä hetkellä erityisen kiinnostavia uusien, vielä julkaisemattomien tutkimusten takia, ja kuoriaisia onkin tullut kiikuteltua Sepon toimistolle riesaksi asti. Paljon uutta tietoa on luvassa tästä puutteellisesti tunnetusta lajiryhmästä, mikä on paitsi jännittävää, myös mahdollistaa lajien suojelun.


Kuvissa erilajisia uposkuoriaisia. Määrityksessä katsotaan muun muassa yläselän täplitystä, takajalan jaokkeiden pituuksia, karvoitusta ja peräpiikkien muotoa. (Kuvat: Metsähallitus/Petra Pohjola)

Terveisin Petra, Itäisen Suomenlahden suunnittelija


Vielä lisäkuvan verran kuoriaislempeä <3 (Kuva: Metsähallitus/Petra Pohjola)



perjantai 6. lokakuuta 2017

Koululaiset mereen


Mikäs sen parempi kohderyhmä Itämeren suojelusta kertomiselle kuin koululaiset? Nuorissa on tulevaisuus ja nuoret sitä merta suojelevat sitten kun meistä tämänhetkisistä meribiologeista aika jättää. Tämän hetken nuoret ovat niitä, jotka käyttävät Itämeren ekosysteemipalveluja tulevaisuudessa ja pääsevät hyötymään nykyisestä sini(vihreästä) kasvusta.
 
Kukaan ei osaa suojella sellaista mitä ei ymmärrä ja mistä ei tiedä mitään. Tällä ajatuksella Perämeren meritiimi on jo monena kesänä tehnyt yhteistyötä Perämeren rannikon koulujen kanssa ja vienyt koululaisia joko rannalle tai kirjaimellisesti Perämereen. 
 
 
 
Tämänvuotisetkaan yläkoululaiset eivät pettäneet - "Onks mun meikit levinneet?" ja "Yök! Tän hihat on jo märät!" -huudoista huolimatta nuoret eivät jättäneet käyttämättä tilaisuutta käydä pelastautumispuvussa meressä tiirailemassa vesikiikarin läpi hiekkarannan kasvillisuutta (ahvenvitoja, hentovitoja, letkuleviä, rihmaleviä).
 
 
Moni halusi kokeilla päälleen sukellusliiviä ja -pulloa ja hengittää regulaattorista. Kaikille oli yllätys, että sukeltajan varustus painaa niin paljon.
 
Omakohtaiset elämykset ovat aina niitä, jotka jäävät parhaiten mieleen. Se, että pääsee itse kahlaamaan mereen ja katsomaan vesikiikarilla, voi hengittää regusta ja kokeilla sukeltajan kirjoituslevylle kirjoittamista. Siinä sivussa saa nuoren päähän ujutettua edes hiukan tietoa - Perämeressäkin on paljon lajeja, mutta sieltä puuttuvat mereiset eteläsuomalaiset lajit kuten rakkohauru, sinisimpukka ja merirokko, meren vedenalaista luontoa kartoitetaan jotta sitä pystyttäisiin paremmin suojelemaan ja Itämeren suojelu on jo lähtenyt tehoamaan - meri ei enää ole samanlainen läpinäkymätön leväpuuro kuin vielä viisitoista vuotta sitten.
 
Samalla päästiin kertomaan merialuesuunnittelusta ja sen kansainvälisistä ulottuvuuksista. Perämeri on suhteellisen pieni merialue ja Suomi jakaa sen Ruotsin kanssa. Vesi ja lajit eivät kuitenkaan ymmärrä pysähtyä rajalla, vaan jatkavat vellomistaan valtioista välittämättä. Interreg Nord -rahoitteisessa SEAmBOTH - Saumaton Perämeri -hankkeessa Ruotsin kanssa tehdään yhteistyötä ja luodaan rajat ylittäviä karttoja tulevaisuuden merialuesuunnittelun tueksi. Koululaisia naurattivat nykyiset kartat, joissa jopa vesi loppui Ruotsin rajaan.
 
 
Parhaimman kiitoksen sain kasiluokkalaiselta tytöltä. Hän huikkasi lähtiessä "Kiitti, oli tosi mielenkiintoinen päivä! Edes mun isoveli ei ole saanut kokeilla mitään tällaista!"
 
Essi Keskinen

maanantai 25. syyskuuta 2017

Minun mereni

Itämeremme on minulle rakas. Asun aivan sen rannalla, lähes kaikki lapsuusmuistoni liittyvät siihen ja lopulta tein siitä ammatinkin. Merellä mökkeillään, veneillään, kalastetaan tai vain nautitaan olosta. Metsähallituksen hommissa olen saanut kiertää rannikkoamme viisi kesää ja valokuvia on karttunut matkan varrelta muutamia tuhansia. Hauskojen sattumusten, pelastautumispukufiilistelyjen tai kenttäruokien kehumisen sijaan ajattelin esitellä teille palasen sielunmaisemaani, tuokiokuvia minun mereltäni.

- Jamina 





























maanantai 18. syyskuuta 2017

Luontokartoittajan työpäivä videona!

Tänä kesänä olemme kartoittaneet Itäisellä Suomenlahdella paljon matalia sisälahtia eli tuttavallisemmin fladoja. Fladakartoitukset eivät sinällään eroa muusta kartoittamisesta kovinkaan paljoa, sillä aikaa kuluu paljon kartoituspaikalle siirtymiseen, lastaamiseen, purkamiseen ja linjojen vetämiseen. Päivät venyvät usein normaalia toimistopäivää pidemmäksi, mutta näin kiinnostavassa työssä ja hyvällä työporukalla se ei haittaa ollenkaan. Fladakartoitukset eivät ole kaikille tuttuja, joten päätin koota videopäiväkirjamaisen kuvauksen fladapäivästä. Videolla näkyy allekirjoittaneen lisäksi luontokartoittajamme Teemu ja suunnittelijamme Petra. Aina kaikki fladakartoitukset eivät suju yhtä mallikkaasti kuin videolla, vaan joudumme taistelemaan SUP-laudan ja linjanarujen kanssa läpi rantapusikoiden ja metsien. Fladan reunaan saavuttaessa meitä saattaa odottaa upottavassa ruovikossa mudan läpi tarpominen, suppailijaa pyörittävä kova tuuli tai jäätävät sadekuurot. Kaikesta kuitenkin selviydytään oikealla asenteella ja hyvillä varusteilla. 

Mutaisin fladaterkuin

Jyri, puolisukeltava luontokartoittaja